sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Jalkapallokakku

Edellisessä postauksessa väitin, että kokeilen lähes aina uutta, ja samaan hengen vetoon esittelin kaksi tekemääni formulakakkua. Samoin on käynyt jalkapallosynttäreidenkin kanssa. Toiseksi vanhin lapsemme sai palloaiheiset synttärit 1-vuotiaana. Teeman valitsin sillä perusteella, että sankari ei sanonut käytännössä mitään muuta kuin "pallo", jota hän sitten hokikin ansiokkaasti kymmeniä, jollei satoja kertoja päivässä leikkiessään palloilla. Toisen kerran futissynttärit järjestettin fudista harrastavalle esikoiselle 8-vuotiaana.

Puolikkaan jalkapallon muodon sain paistamalla kakkupohjan Pentikin Aino-sarjan kulhossa. On muuten yllättävän vaikeaa asetella aidon näköisesti noita pallon mustia viisikulmioita!

Jalkapallokakku 1-vuotiaalle
Syntymäpäiväkutsu oli myös pallon muotoinen.



Tarjoilu juhlilla oli muutenkin mahdollisimman pallomaista, mm. kaupan pakastealtaista löytyviä namimunkkeja. Jalkapalloaiheisia servettejä, lippunauhoja, cocktailtikkuja jne. löytyi molemmilla juhlakerroilla kaupoista todella helposti.

Ei kommentteja: