keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kaalikääryleet

Ostin tällä viikolla kaupasta varhaiskaalin ja tein kaalipataa. Voi että, se on ihanaa! Lapsuuden inhokkiruokahan se oli, mutta nyt - slurps! Ja luonnollisesti omat lapset inhoaa.

Alkaneen kaalikauden kunniaksi tässä tulee ihanien kaalikääryleiden ohje.
Taivaallisen ihania kaalikääryleitä!
Ensimmäisen kerran elämässäni tein kaalikääryleitä Mysi Lahtisen reseptin mukaan. Tämä ohje on muokkautunut siitä ohjeesta.

Kaalikääryleet


iso kaalinpää
400 g jauhelihaa
2 dl  kypsää riisiä
2 dl kermaa
siirappia
2 lihaliemikuutiota
valkopippuria
suolaa
2 munaa
voita

Keittele kaalia suuressa kattilassa suolattomassa vedessä niin kauan, että lehdet laiskistuvat. Irrottele lehtiä sitä mukaa, kun ne rikkoutumatta kaalista irtoavat. Keitä riisit parilla lihaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Paista jauheliha. Nostele kaikki kaalinlehdet valumaan. Silppua sisimmät pikkulehdet paistetun jauhelihan, munien ja riiisin joukkoon. Mausta pippurilla, suolalla, siirapilla ja kermatilkalla.
Kaalinlehdet pinossa odottamassa käärimistä.
Kuumenna korkealaitainen pelti tai uunivuoka uunissa. Ota vuoka uunista ja sulata siinä reilusti voita. Täytä ja rullaa kääryleet vuokaan vierekkäin. Kun vuoka on täynnä, käännä kääryleet ensimmäisen kerran. Valuta noro siirappia päälle. Itse laitan usein myös muutaman voinokareen. Paista 225 asteessa, kunnes kääryleet ovat kauniin ruskeita. Ota vuoka uunista ja valuttele kääryleiden päälle siirappia ja kermaa. Käännä kääryleet ja jatka paistamista.

Nämä kaalikääryleet eivät ole terveysruokaa:
voita, siirappia ja kermaa ei säästellä!
Kun toinen puolikin on paistettu ja valeltu, ja kääryleet taas käännetty, vähennä lämpöä, noin 180-200 asteeseen. Sitten paistellaan, valellaan ja käännellään niin, että paistoaika on vähintään pari tuntia. Käännä lopuksi uunista lämpö pois ja anna kääryleiden hautua vielä hetki uunissa.
Kerran vielä ympäri ja päästään syömään kaalikääryleitä.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hello Kitty -popsit

Testailin taannoin värillisen kakkutaikinan tekoa. Ei onnistunut kauhean hyvin, sillä valmis kakkupohja repeili pahasti. Päätin kokeilla tehdä repeilleestä kakkupohjasta eläimen pään mallisia cake popseja. Koska taikina oli pinkkiä, päädyin söpöilemään Hello Kittyjen kanssa.
Valkosuklainen Hello Kitty -cake pops








Hiukan aikaa surffailtuani tajusin, ettei "lisäosia" - kuten korvia ja kuonoja - cake popseihin tehdäkään taikinasta, vaan jollain muulla konstilla. Itse pursottelin korviksi pieniä pikeerinokareita, jotka liimasin pikeerillä jähmettyneeseen palloon. Kuorrutin koko komeuden valkosuklaalla. Tökin mustia strösseleitä viiksiksi. Rusetit ja nenät olin tehnyt sokerimassasta, sillä aikaa kun pallot jähmettyivät jääkaapissa. Kun Hello Kittyn pinta oli kovettunut maalasin mustalla pastavärillä silmät.

Hello Kitty -popsit olivat vaaleanpunaisia sisältä.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Fantasiapikkuleipiä pienelle miehelle

Tein ensimmäistä kertaa omatekemällä pikeerillä kuorrutettuja pikkuleipiä. Tovin jos toisenkin sai tähän puuhaan kulumaan. Mutta mikäs sen parempi syy taiteiluun kuin ystävän pikkuisen hurmurin luona rotinavierailu. Ihana Jasper <3

Pienen poikavauvan sydämellisiä jalanjälkiä.
Lähikuva pikkuleivästä mallia jalanjälki.
Tasalaatuisuus ei ole vielä vahvin puoli ;) Pikkumurulle pikkulintupikkuleipiä.
Aluksi ajattelin, että linnuista tulee kiva lisä muille pikkuleiville, mutta
loppujen lopuksi nämä olivat minusta kauneimpia.
Nallepikkuleipiä.

Rotinoita, vauvaviemisiä tai tuliaisia :)

torstai 30. toukokuuta 2013

Perunasalaatti uusista perunoista

Vappubrunssin perunasalaatin olen tehnyt jo muutaman vuoden ajan tällä ohjeella "vanhoista" perunoista, ja hyvää tulee niinkin! Uusista perunoista tehtynä salaatti on kuitenkin parhaimmillaan. Hiukan kevyempänä (ei majoneesia) versioina tämä perunasalaatti sopii mainiosti kesäisten grilliherkkujen seuraan.

Lounaalla ylijääneet perunat muuttuvat helposti
perunasalaatiksi illan grillailuihin.

Perunasalaatti ilman majoneesia

4 keitettyä perunaa
1 maustekurkku
1 omena
½ sitruunan mehu
1 punasipuli ohuina renkaina tai ruohosipulinippu
rapeaa salaattia
krutongeja
(basilikaa)

Kastike:
½ dl oliiviöljyä
1 tl sinappia
1-2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Sekoita kastikkeen ainekset. Paahda leipäpalat, jollet käytä valmiita krutongeja. Kuutioi perunat, maustekurkku ja omena. Yhdistä. Sekoita joukkoon sitruunamehu, sipulit, krutongit sekä pieniksi paloiksi silputtu salaatti. Valuttele kastike salaatin päälle. Koristele basilikan lehdillä.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Marinadi possun sisäfileelle

Ei kun grillaamaan!
Porsaan sisäfilee marinadissa odottamassa grilliin pääsyä.

Marinadi possun sisäfileelle


1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl öljyä
½ dl ketsuppia
2 tl viinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sinappia
1 tl tabascoa
1 tl chilijauhetta
½ tl sitruunapippuria
½ tl currya

Kaikki ainekset kulhoon ja marinadia sekoittamaan.

Viipaloi possun sisäfileet grilliin sopiviksi paloiksi. Sekoita marinadin ainekset ja nostele possunpalat marinadiin. Anna maustua jääkaapissa noin 3 tuntia. Grillaa.
Grillatut possun sisfileet

tiistai 28. toukokuuta 2013

Ihanat viipalepikkuleivät

Löysin tämän reseptin vuoden 2000 häälehdestä, kun suunnittelin omia häitäni. Tein viipalepikkuleipiä ensimmäisen kerran seuraavana kesänä häihini, ja siitä lähtien ne ovat olleet vakiotarjottavaa jouluisin sekä sukumme pyöreilllä syntymäpäivillä, ristiäisissä ja muissa "hienommissa" juhlissa. Esimerkiksi rippijuhliin ja ylioppilasjuhliin näistä saa suhteellisen helpolla suussasulavia pikkuleipiä.

Näin ihania viipalepikkuleipiä kannattaa laskea vähintään kaksi vierasta kohti.

Viipalepikkuleivät (n. 80 kpl)

200 g voita
3 dl sokeria
1 keltuainen
2 rkl siirappia
3 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa rasva ja sokerit vaahdoksi. Lisää joukkoon keltuainen. Lisää siirappi ja jauhot. Muotoile taikinasta n. 2 cm:n paksuisia tankoja. Laita tangot uunipellille kauaksi toisistaan. Paista tankoja 200 asteessa 8 min. Leikkaa kuumina viipaleiksi vinoittain. Pikkuleivät voi ohjeen mukaan myös pakastaa.

Letut, lätyt, ohukkaat, räiskäleet, pannukakut...

Meillä syötiin vuosia vain pannukakkua, sillä en osannut tehdä hyviä lettuja. Viimeistään kääntövaiheessa letut menivät palasiksi tai niistä tuli epämääräinen kasa, tai sitten maku ei vaan ollut "se oikea". Taannoin hehkuttelin kotitalouskirjasta ottamaani omenapiirakan ohjetta, ja samaisesta opuksesta löytyi lettuongelmaan ratkaisu hiukan reseptiä viilaamalla. Eli jos olisin kuunnellut kunnolla tunnilla, olisin osannut tehdä lettuja 13-vuotiaasta asti oikein :)

Letunpaistoon kannattaa ryhtyä viimeistään silloin, kun jääkaapissa on liikaa maitoa ja päiväykset uhkaavat "vanhentaa" maidon. Taikinaan saa hukattua helposti myös ylijääneet kermat vaihtamalla osan maidosta kermaan.

Lettupino hupenee vauhdilla


Letut eli ohukaiset

1 l maitoa
3 munaa
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
5 rkl öljyä
voita paistamiseen

Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää maito, suola, vehnäjauhot ja öljy ja vatkaa tasaiseksi. Anna turvota vähintään puoli tuntia, mieluummin kauemminkin.

Kuumenna pannu, sulata rasva ja annostele lettutaikinaa pannuun. Paista letut molemmin puolin.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Sokerimassalla kuorrutettu Hello Kitty -kakku

Pienen Hello Kitty -fanin kakku sai kuorrutteen sokerimassasta. Koska kakusta toivottiin myös pakastuksen kestävää, täytin kakun valkosuklaamoussella, jonka pitäisi kestää pakastus hyvin.

Kakku piti toteuttaa pika-aikataululla. Tein kaiken 11 tunnissa, alkaen kakkutarvikkeiden hausta kaupasta, kakun paistamisen ja täytteen hyydyttämisen kautta koristeiden tekoon ja kuorruttamiseen. Nyt sekin on kokeiltu. Paljon nopeammin tästä en olisi pystynyt suoriutumaan, sillä hoidin siinä sivussa neljän lapsen tarpeet, ruoan laiton jne. Enää en ihmettele, miksi kakkufirmat hyväksyvät vain vähintään kaksi viikkoa aiemmin tulleet tilaukset ;)

Sokerimassakuorrutteisella kakulla sokerimassasta tehty
Hello Kitty.

Hello Kitty, sä ystävä oot!

Valkosuklaamousse maistuu makean suklaan ystävälle.

Valkosuklaamousse

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
200 g valkosuklaata
2 dl kermaa
6 liivatelehteä

Valmista liivate pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata valkosuklaa. Sekoita tuorejuusto, sokerit ja keltuaiset tasaiseksi. Lisää suklaa ja valmistunut liivateseos. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se varovasti sekoittaen tuorejuustoon. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele vaahto muiden ainesten sekaan. Sekoita tasaiseksi. Täytä ja hyydytä kakku jääkaapissa yön yli.


Kermakuorrutteisen Hello Kitty -kakun löydät täältä.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Pikakakku Barbababa

Kun isovanhemmat ilmoittavat tulevansa illalla juhlimaan perheen nimipäiväsankaria, on aika tehdä pieni ja nopea Barbapapa-kakku.
Nopea Barbapapa-kakku maistuu mansikalle.
Tein kolmen munan sokerikakkupohjan suorakaiteen malliseen kakkuvuokaan. Kakkuun tein yhden välin, jonka täytin mansikoilla ja kermavaahdolla. Leikkasin kakun Barbapapan - tai oikeastaan munan muotoon. Yläkulmista ylijääneistä paloista tein  kädet mahan päälle. Koko komeuden kuorrutin mansikkakermavaahdolla. Sokerimassasta tehdyt ohuet ja pienet silmät, suu yms. kuivuvat tosi nopeasti. Vieraat voivat tulla!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Parsa-vuohenjuustopiiras

Parsa-aika on kohta parhaimmillaan, joten nyt tekemään parsapiirasta. Se sopii mainiosti vaikka vapubrunssille! Resepti on peräisin Helsingin Sanomien ruokapalstalta.

Parsaa ja vuohenjuustoa sisältävä piirakka maistuu vappuna.

Parsa-vuohenjuustopiiras

Pohja:
150 g kylmää voita kuutioina
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä

Täyte:
400 g parsaa
1 punasipuli ohuina siivuina
2 rkl oliiviöljyä
6-8 aurinkokuivattua tomaattia
200 g vuohenjuustoa
4 munaa
4 dl maitoa tai kerma-maitoa
suolaa
pippuria

Nypi voi ja vehnäjauhot keskenään. Lisää vesi. Hiero taikina tasaiseksi ja kiedo se kelmuun. Pane taikina tunniksi jääkaappiin. Painele taikina irtopohjaiseen vuokaan ja pistele pohja haarukalla. Paista 200 asteessanoin 5 minuuttia. Anna jäähtyä.

Poista parsoista puumainen tyvi. Kuori parsat nupusta tyveen päin kuorimaveitsellä. Paloittele parsat 4-5 sentin paloiksi. Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä puolikypsiksi (n. 2 min.). Kaada vesi pois ja huuhtele parsat kylmällä vedellä.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota punasipuli. Levitä piirakkapohjalle punasipulit, aurinkokuivatut tomaatit, parsapalat ja vuohenjuustoviipaleet.

Vatkaa munat ja maito, mausta suolalla ja pippurilla. Kaada piirakkapohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja piirakka on saanut kauniin värin.