tiistai 15. lokakuuta 2013

Höyrytetyt ruusukaalit grana padano -kuorrutteella

Meillä on syöty vähintään yhtä paljon kuin ennenkin, vaikka blogissa on ollutkin hiljaista. Pahoittelen hiljaiseloani ja yritän nyt pikana blogata kaikki herkullisiksi osoittautuneet kokeiluni näin jälkikäteen.

Muistan syöneeni vain kerran elämässäni ruusukaalia. Se oli pahaa. Viime viikolla kaupassa ruusukaalit näyttivät kuitenkin niin syötävänsuloisilta, että ostin niitä paketillisen ja googlailin ohjeen kokeiltavakseni. Alkuperäisessä, nimimerkki masoton ohjeessa juustona käytettiin parmesaania, mutta itse käytin grana padanoa, kun sitä sattui löytymään jääkaapista. Tähän lisukkeeseen on helppo kadottaa jääkaapista löytyvät juustonjämät.

Ruusukaaleista tuli ihania! Kun mieheni soitti minulle ajelleessaan töistä kotiin, kerroin, että meillä syödään tänään ruusukaalia. Korvaani kuului epämääräistä mutinaa. Mutta kehuja ropisi mieheltäkin, kun hän maistoi näitä kaaleja. Lapset luonnollisesti eivät suostuneet maistamaan. He löytävät herkun sitten kolmenkymmenen vuoden kuluttua.

Höyrytetyt ruusukaalit ovat helppoja ja herkullisia.

Ruusukaaleja grana padano -kuorrutteella

ruusukaaleja (väh. 6 per syöjä)
voita
suolaa
mustapippuria
grana padano-juustoraastetta

Jos ruusukaaleissa on likaisen näköinen kanta, leikkaa se pois. Höyrytä kaaleja kattilassa noin 15 minuutin ajan. Sulata paistinpannulla nokare voita ja kaada ruusukaalit pannuun. Hypyttele niitä hetki ja mausta. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja jatka hetki hypyttelyä.
Tarjoile ruusukaalit lisukkeena.

Ei kommentteja: