maanantai 25. helmikuuta 2013

Nalle Puh -kakku maalaten

Viime kesänä tein perheemme neidin kolmevuotiskakusta maalauskokeilukakun itselleni. Neiti tykkäsi kovasti eräästä Nalle Puh -kirjasta. Kirjassa Ruu ei halua mennä päiväunille, joten teema varmasti viehätti unetonta neitoamme ;) Eniten hän tykkäsi kirjan kuvasta, jossa Tiikeri heittää Ruun ilmaan. Päätinpä sitten kokeilla ensimmäistä kertaa maalaamista kakkuun ja tehdä neidille tuon kuvan.

Koska en tykkää yhtään marsipaanin mausta enkä oikein välitä sokerimassastakaan, päätin tehdä kuvan vaahtokarkkitaikinalle. Tein ison taikinan, josta ajattelin tehdä koko kakun päällisosan.

Olin lukenut monia ohjeita, joissa kehotettiin tekemään mallikuva alkuperäisestä kuvasta esim. leivinpaperille jäljentämällä. Sitten leivinpaperista kuva "siirretään" massalle. Ei onnistunut. Suuri osa vaahtokarkkimassasta kului tähän kokeiluun, josta ei syntynyt kuin lapsille välipalasyötävää.

Jäljelle jääneestä taikinasta kaulin pienehköjä palasia, joihin maalasin eri hahmoja ihan vapaalla kädellä niin, että kirja oli auki pöydällä vieressäni. Ja tulos oli älyttömän paljon parempi. Kun kuvat olivat kuivuneet, leikkasin vaahtokarkkipalat kuvan muotoon.

Kakusta ei siis tullut mitään huippuluomusta, mutta ihan kiva ensimmäiseksi maalaustyöksi. Ensi kerralla maalaan ison kuvan vapaalla kädellä, jottei pinnalla ole tuollaisia irrallisia töröttäviä hahmoja :) Ja suosittelen kaikille vapaalla kädellä mallista maalaamista.

Nalle Puh, Tikru, Nasu, Kengu ja Ruu maalattuina
vaahtokarkkitaikinalle.

Kakun reunoille tein pieniä perhosia, jotka lentävät kuin Ruu :)

Ei kommentteja: