maanantai 29. huhtikuuta 2013

Pikakakku Barbababa

Kun isovanhemmat ilmoittavat tulevansa illalla juhlimaan perheen nimipäiväsankaria, on aika tehdä pieni ja nopea Barbapapa-kakku.
Nopea Barbapapa-kakku maistuu mansikalle.
Tein kolmen munan sokerikakkupohjan suorakaiteen malliseen kakkuvuokaan. Kakkuun tein yhden välin, jonka täytin mansikoilla ja kermavaahdolla. Leikkasin kakun Barbapapan - tai oikeastaan munan muotoon. Yläkulmista ylijääneistä paloista tein  kädet mahan päälle. Koko komeuden kuorrutin mansikkakermavaahdolla. Sokerimassasta tehdyt ohuet ja pienet silmät, suu yms. kuivuvat tosi nopeasti. Vieraat voivat tulla!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Parsa-vuohenjuustopiiras

Parsa-aika on kohta parhaimmillaan, joten nyt tekemään parsapiirasta. Se sopii mainiosti vaikka vapubrunssille! Resepti on peräisin Helsingin Sanomien ruokapalstalta.

Parsaa ja vuohenjuustoa sisältävä piirakka maistuu vappuna.

Parsa-vuohenjuustopiiras

Pohja:
150 g kylmää voita kuutioina
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä

Täyte:
400 g parsaa
1 punasipuli ohuina siivuina
2 rkl oliiviöljyä
6-8 aurinkokuivattua tomaattia
200 g vuohenjuustoa
4 munaa
4 dl maitoa tai kerma-maitoa
suolaa
pippuria

Nypi voi ja vehnäjauhot keskenään. Lisää vesi. Hiero taikina tasaiseksi ja kiedo se kelmuun. Pane taikina tunniksi jääkaappiin. Painele taikina irtopohjaiseen vuokaan ja pistele pohja haarukalla. Paista 200 asteessanoin 5 minuuttia. Anna jäähtyä.

Poista parsoista puumainen tyvi. Kuori parsat nupusta tyveen päin kuorimaveitsellä. Paloittele parsat 4-5 sentin paloiksi. Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä puolikypsiksi (n. 2 min.). Kaada vesi pois ja huuhtele parsat kylmällä vedellä.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota punasipuli. Levitä piirakkapohjalle punasipulit, aurinkokuivatut tomaatit, parsapalat ja vuohenjuustoviipaleet.

Vatkaa munat ja maito, mausta suolalla ja pippurilla. Kaada piirakkapohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja piirakka on saanut kauniin värin.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Mustikkapiirakka ja puolukkapiirakka

Kevätaurinko lämmittää, joten on aika alkaa tyhjentää pakastimia urakalla marjoista. Aivan tolkuttoman ihanaa mustikka- ja puolukkapiirakkaa saa aikaan seuraavalla ohjeella, jonka olen lainannut äidiltäni, joka sai sen Annelta, joka sai sen...

Tähän et tarvitse edes vatkainta! Ja piirakka on suussa sulavaa sellaisenaan, ilman vaniljakastiketta tai muuta tykötarvetta.
Mustikkapiirakan tekoon ei tarvitse edes vatkainta. Muruseos päällä
kruunaa ihanuuden.

Piirakka on todella hyvää jo sellaisenaan, mutta jos pakastinta täyttää
marjojen lisäksi jäätelö, maistuu se puolukkapiirakan ja kinuskin kanssa.

Mustikkapiirakka / Puolukkapiirakka

(uunipellillinen)
4 munaa
4 dl sokeria
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 dl voisulaa
8 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 l mustikkaa / puolukkaa / muita marjoja

Muruseos
100 g voita
2 dl sokeria / fariinisokeria
n. 4 dl vehnäjauhoja

Sekoita munat ja sokeri, älä vatkaa. Lisää vuorotellen jauhoja ja kerma-maito-voiseosta. Sekoita tasaiseksi ja levitä leivinpaperille. Ripottele marjat pohjan päälle. Viimeistele piirakka ripottelemalla muruseos. Paista 200 asteessa n. 30 min.

Tunnustus

Sain Eat dessert first -blogin Essiiviltä New Blog Love -tunnustuksen. Kiitos! Samalla löysin herkullisen uuden blogin luettavakseni :)




Tunnustuksen ohjeet ovat seuraavat: Linkitä bloggaaja ja kiitä antajaa, jolta tunnustuksen sait. Seuraavaksi valitse 5 bloggaajaa, jolle haluat tämän tunnustuksen antaa (joilla alle 200 lukijaa). Kerro heille uutiset jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia blogeja eteenpäin ja ehkä samalla myös löydät uuden ja ihanan blogin!

Annan tunnustuksen seuraaville blogeille, vaikka minulla ei itse asiassa olekaan aivan tarkkaa näkemystä  heidän lukijamääristään:
Marsipaanipossu
Suklaapeikon keittiössä
Suklaasydän
Jauhot pöllyää
Lattianrajalta

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Chop sueyn tapainen kanawokki

Päätin tehdä kanawokkia. Kun ruoka oli valmista, se muistutti maultaan ja vähän näöltäänkin chop sueyta, perheen pienimpien suosikkiannosta kiinalaisessa ravintolassa. Liemen suurustamalla tästä saisi hyvän vastineen noutoruoalle. Hyvää oli näinkin!
Broileri-kasviswokki maistui koko perheelle.

Chop sueyn tapainen kanawokki

(4 hlöä)
300 g broilerin fileesuikaleita
2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
1 paprika
2 porkkanaa
n. 500 g kiinankaalia
pieni pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
1 tl currya
1 tl paprikajauhetta
1tl chiliä (tai oman maun mukaan)
kanaliemikuutio
n. 2 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
jasmiiniriisiä

Suikaloi sipuli, paprika ja porkkanat. Kuumenna öljy wokkipannussa ja kuullota kasvikset. Lisää hienonnettu valkosipuli ja inkivääri sekä muut mausteet. Lisää vesi ja kanaliemikuutio. Lisää suikaloitu kiinankaali ja soijakastike. Hauduta 10-15 minuuttia. Paista toisella pannulla broilerinsuikaleet ja lisää ne wokkiin hautumaan. Tarjoa riisin kera.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Italianpata

Blogini nimestä huolimatta ei täällä ole paljon keitoksia näkynyt. Nyt sekin puute korjaantuu!

Meillä syödään aika paljon perinteisten suomalaisten suosikkien lisäksi italialaispainotteista ruokaa. Sopiikin siis hyvin, että korkkaan keitososuuden auki italianpadan ohjeella. Tässö perinteisessä suomalaisessa rakettispagetti-jauhelihasekoituksessa taitaa olla italialaisuutta lähinnä nimessä. :-D

Italianpata on helppo ja nopea arkiruoka.

Italianpata

400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tlk (n. 400 g) tomaattimurskaa
5-6 dl vettä
1,5 rkl vasikanfondia tai 1 lihaliemikuutio
3-4 dl pätkittyä spagettia
100 g pakasteherneitä
100 g pakastemaissia
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
mustapippuria

Kuullota öljyssä hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Paista jauheliha. Kun jauheliha on kypsynyt, kaada pakastekasvikset lihan joukkoon ja sekoittele.

Kuumenna tomaattimurska ja vesi kiehuvaksi kattilassa. Lisää fondi ja spagetti. Keitä hiljalleen 6 minuuttia.Sekoita liha-kasvisseos joukkoon. Hauduttele viitisen minuuttia.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

HexBug-synttärit

Sankari toivoi HexBug-aiheista synttärikakkua. Koska ötökän muotoilu tuntui hiukan turhan työläältä, päädyimme ratakakkuun.

Pari viikkoa sitten ensimmäisille synttärivieraille maalailin HexBugeja valkosuklaalle. Nyt totesin huomattavasti helpommaksi tavaksi heitellä kakun päälle pari oikeaa HexBug-ötökkää ;)
Oikeat HexBug-ötökät vipeltävät kakun pinnalla. Kakku on päällystetty
mustalla sokerimassalla.
Koska kyseessä oli 8-vuotisjuhlat,
HexBug-radan muodoksi valikoitui kasi.
Kun muotoilin HexBug-kakusta 6-kulmaisen, jäi jäljelle reilusti
sokerikakkupohjaa. Pyörittelin siitä Cake Pops -palloja.
Ajatuksena oli, että juhlille kutsu kulkeutuu HexBug-ötökkäputkessa.
Koska meille tuli vähän kiire, jouduin laittamaan kutsut tylsästi tekstarilla.

.

Marengit

Olen aina luullut, että marengit ovat pahoja. En tiedä miksi, sillä eiväthän ne kovin pahoilta näytä. Kun sitten käytössäni oli iso kasa ylimääräisiä valkuaisia ja uunikin valmiiksi lämpimänä, päätin kokeilla vaihtaa mielipidettäni. Onnistui. Nehän ovatkin hyviä! Ensi kerralla teen suuremman satsin ja kokeilen värjäämistä.

Marengit maistuvat vilja- ja maitoallergisille synttärivieraillekin.

Marengit

3 kananmunanvalkuaista
2,5 dl sokeria
(pastaväriä, elintarvikeväriä tms.)

Vatkaa valkuaisia ja lisää samalla sokeria pienissä erissä. Jatka vaahdottamista kunnes vaahto on kiiltävää, tasaista ja ilmavaa. Vaahto on valmista, kun se pysyy kulhossa, vaikka kulhon kääntäisi ympäri. Lisää halutessasi elintarvikeväriä ja sekoita marenkin tasaisen väriseksi.

Nostele lusikoiden avulla pieniä kasoja vaahtoa leivinpaperille tai pursota pieniä nokareita.

Paista marenkeja 100 asteessa vähintään tunti tai pari.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Viinirypäletorttu

Meillä juhlakausi jatkuu. Joka viikonlopulle riittää lasten synttärivieraita, jotka eivät päässeet paikalle varsinaisena juhlapäivänä. Pääsen siis kokeilemaan uusia reseptejä muutaman päivän välein :)

Tämän tortun resepti on ollut säilöttynä reseptilaatikossani 8 vuotta... Olen alareunan päiväyksen mukaan repäissyt sen ruokalehdestä maaliskuussa 2005. Varsin sopivaa, että sitä kokeiltiin ensimmäisen kerran samaisena vuonna syntyneen nuoren miehen juhlissa.
Viinirypäleillä ja tomusokerilla (! ;-) ) koristeltu torttu on
täytteensä ansiosta mukavan erilaista syötävää.
Tortun täytteessä sai käyttää vaihtoehtoisesti joko vehnä- tai maissijauhoja. Kokeilin maissijauhoa, mutta omasta mielestäni jauhon maku puskee liikaa läpi, vehnäjauhon maku olisi varmasti neutraalimpi. Sen sijaan perheemme miesväki tykkäsi tortusta tällaisenaan. Vilja-allergiselle sopivan tarjottavan tästä saisi kyllä aika näppärästi muutettua.

 Viinirypäletorttu


Pohja

125 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
3 rkl sokeria
2 rkl kylmää vettä

Vaniljatäyte
4,5 dl maitoa
6 keltuaista
1,5 dl sokeria
5 rkl vehnä- tai maissijauhoja
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle
kivettömiä viinirypäleitä
tomusokeria

Sekoita voi, vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja sokeri sähkövatkaimen taikinakoukuilla tai monitoimikoneessa. Lisää vesi. Sekoita mahdollisimman vähän. Voitele irtopohjavuoka. Painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille ylös asti. Pistele pohjaan muutama ilma-aukko haarukalla. Paista pohjaa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Valmista täyte. Kuumenna maito kattilassa kiehumispisteeseen. Vaahdota keltuaiset ja sokeri kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vehnä- tai maissijauhot. Kaada kuuma maito keltuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen, ettei seos tartu kattilan pohjaan. Kiehauta 1-2 minuuttia. Jäähdytä täyte kelmulla peitetyssä astiassa jääkaapissa.
Vaahdota jäähtynyt täyte ja levitä torttupohjalle. Paina kokonaiset viinirypäleet puoliksi täytteen sisään. Tarjoile torttu samana päivänä. Siivilöi tomusokeria rypäleiden pinnalle ennen tarjoilua.

Vaniljatäyte matkalla jäähtymään.
Vaahdotetulla vaniljatäytteellä täytetty torttupohja.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pizza di Parma

Söin muutama viikko sitten Lappeenrannassa mahdottoman hyvää pizzaa. Se oli vähintään yhtä hyvää kuin pizzat Italiassa. Oman elämäni masterchefinä maistelin ja makustelin pizzaa, jotta saisin selville sen salaisuuden ja pystyisin toistamaan maun kotikeittiössä. Tänään pizza di Parma pääsi testaukseen.

Pizzapohjan ja tomaattikastikkeen ohjeen mukailin Top Chef -kilpailun Kira Weckmanin ohjeen pohjalta. Koska meille oli tulossa vieraita, ja omaa väkeäkin on roppakaupalla, tuplasin molempien ohjeiden ainesmäärät. Sain aikaiseksi 8 suurta pizzaa. Ei ehkä ihan yhtä hyviä kuin Italiassa tai edes lappeenrantalaisessa italialaisessa, mutta parhaita minun tekemiäni kotipizzoja niistä tuli. Nam!

Pizzassa oli ihanan ohut pohja ja tomaattikastike oli tosi hyvää! Mozzarellaa,
parmankinkkua, rucolaa, parmesaania... Tässä ei voi mennä vikaan!

Pizzapohja

7,5 dl vettä
2 rkl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
2 pss kuivahiivaa
2 dl olliviöljyä
1,5 rkl suolaa
n. 8 dl durumjauhoja

Yhdistä vehnäjauhot, hiiva ja sokeri. Lisää 42-asteinen vesi. Sekoita. Lisää loput aineet. Vaivaa taikinaksi ja kohota. Tee taikinasta palloja ja kauli niistä ohuita pohjia.

Pizzataikina sai kohota rauhassa sillä aikaa, kun tomaattikastike
poreili vieressä kattilassa.

Tomaattikastike pizzalle

 3 shalottisipulia
4 valkosipulin kynttä
1 dl oliiviöljyä
6 rkl tomaattipyreetä
1 tl timjamia
4 rkl sokeria
6 rkl tummaa balsamicoa
1 tl tabascoa
2 tölkkiä tomaattimurskaa
1,5 rkl suolaa
mustapippuria

Freesaa sipulit öljyssä. Lisää tomaattipyree ja timjami ja freesaa hetki. Lisää loput ainekset. Keitä hiljalleen vähintään tunti. Mitä pitempi keittoaika, sitä maukkaampi kastike.

Tomaattikastike kiehui hiljalleen puolitoista tuntia.

Pizza di Parma -täytteet:

mozzarellaraastetta
parmankinkkua
aurinkokuivattua tomaattia
rucolaa
parmesaanilastuja

Levitä kaulitulle pizzapohjalle tomaattikastiketta. Ripottele päälle mozzarellaraastetta. Täytä parmankinkulla ja aurinkokuivatulla tomaatilla. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Koristele pizza rucolalla ja parmesaanilastuilla.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Rahkapiirakka muruseoksella

Tämän rahkapiirakka kulkee netissä nimellä Pärtyn piirakka. Piirakka on hyvää, aika rasvaista ja makeaa vain. Veikkaan, että tästä saisi täydellistä laittamalla piirakkaan hapokkaita omenanpalasia. Jos joku kokeilee, kerrohan kokemuksesta!

Rahkapiirakan (Pärtyn piirakka) päällä on muruseos. Omenat täydentäisivät
piirakan maun.


Rahkapiirakka (Pärtyn piirakka)

8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g sulatettua margariinia

puoleen taikinasta:
1 muna
2 dl kermaviiliä (tai piimää)

Täyte
4 dl maitorahkaa
2 dl sokeria
2 munaa
1 tl vanilliinisokeria
1 sitruunan mehu

Sekoita kaikki murotaikinan ainekset keskenään ja jaa taikina puoliksi. Lisää toiseen puolikkaaseen muna ja kermaviili. Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle.
Sekoita täytteen ainekset ja kaada täyte pohjan päälle. Ripottele täytteen päälle muruseos eli loput taikinasta. Paista piirakka 200 asteessa 25-30 minuuttia.


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Aprikoosi-rahkatorttu

Viime viikonlopun vieraille tein pääsiäisen keltaista torttua, joka tavoitteli pashan makumaailmaa (tosin rusinat jätin pois, sillä en itse pidä isommin niistä). Alkuperäinen ohje on peräisin jostakin kaupan ruokalehtisestä.

Keväinen torttu maistuu sitruunarahkalle ja aprikoosille.
Torttu ei ole kovin makea eikä rasvainen verrattuna esimerkiksi juustokakkuihin. Tätä voi syödä hyvällä omatunnolla ;-)

Tein kakun aamulla aikaisin, ja se ehti olla jääkaapissa yli kuusi tuntia. Kakku oli tarjoiltaessa ihan hyvää, mutta pinta olisi kaivannut vähän makeutta lisää. Yön yli jääkaapissa oltuaan kakku maistui todella hyvälle, eikä lisäsokeri enää olisi ollut tarpeen.


Tämä torttu maistuu pashan tilalla pääsiäisenä.


 Aprikoosi-rahkatorttu


Pohja                
1                         kananmuna
1/2 dl                  sokeria
1/2 dl                  vehnäjauhoja
1/4 tl                   leivinjauhetta

Täyte                 
4                         liivatelehteä
2 dl                     vispikermaa
400 g                  sitruunarahkaa
(1 dl                    rusinoita)
1/2 dl                  mantelirouhetta
2 tl                      vanilliinisokeria
2 rkl                    säilyketölkin lientä

Pinta                  
3                         liivatelehteä
n. 400 g              säilykeaprikooseja
1 dl                     säilyketölkin lientä
2 rkl                    säilyketölkin lientä

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 6 minuuttia. Torttupohja saa jäähtyä vuoassa. Irrota pohja vuoan reunasta veitsellä.

Täytettä varten pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon sitruunarahkat, rusinat, mantelirouhe ja vanilliinisokeri. Kuumenna 2 rkl säilyketölkin lientä pienessä kattilassa ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana rahkatäytteen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja tasoita hyvin. Siirrä vuoka jääkaappiin.

Valmista tortulle pinta. Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Soseuta sauvasekoittimella aprikoosit tai persikat ja 1 dl tölkin lientä tasaiseksi soseeksi. Kuumenna tilkka tölkin lientä ja sulata liivatteet liemeen. Älä pidä kattilaa enää liedellä.

Kaada liivateseos ohuena nauhana aprikoosisoseen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada seos tasaiseksi kerrokseksi rahkatäytteen päälle. Peitä vuoka foliolla ja anna hyytyä 4 tuntia tai mieluummin yön yli. Ennen vuoan reunuksen poistamista irrota torttu reunaa pitkin ohuella lastalla. Siirrä torttu tarjoiluvadille.